Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Näkökulmia

Helsinki | Temppeliaukion kirkko

Ensimmäisen maailmansodan muistot vaikuttivat 1920-luvun Euroopassa. Kurt Weill opiskeli Berliinissä mm Humperdinckin ja Busonin johdolla. Sellosonaatti kuuluu Weillin varhaistuotantoon, mutta siinä kuuluu jo hänen omaleimainen säveltäjän äänensä, vaikutteet Mahlerilta ja Anton Weberniltä sekoittuneena tulevien näyttämöteosten teatterilliseen ilmaisuun.
Minna Leinonen (1977) on tunnustettu suomalainen säveltäjä. Hänen musiikkiaan ovat esittäneet mm. BBC Philharmonic orchestra, RSO, the ICE ensemble, sekä Tapiola sinfonietta.
Arvo Laitinen (1893-1966) oli suomalainen säveltäjä, joka myöhemmin opetti teoria-aineita Sibelius-Akatemiassa sekä toimi musiikkiarvostelijana. Hän oli Richard Wagnerin musiikin tuntija, ja ihaili myös Anton Bruckneria. Laitinen tuli tunnetuksi myös poliittisten ajatustensa johdosta. Sarja sellolle ja pianolle (1918) on kadonnut konserttiohjelmista, mutta nyt se on tarkoitus palauttaa niihin. Osat: Improvisatsioni, Scherzino, Unelma, Jättiläiskärpänen sekä Keväälle.
Maija Hynninen on säveltäjä ja äänitaiteilija. Hänen musiikkiansa määrittelevät uniikit hetket, jossa tämän todellisuuden parametrit hetkellisesti väistyvät tuoden esiin vuorottelevan toisen todellisuuden.

Ohjelma:

Ludwig van Beethoven (1770–1827): Sonaatti pianolle ja sellolle op 5 nr 2 g-molli (23")

Minna Leinonen (1977-): A Wish (kantaesitys) (5")

Arvo Laitinen (1893–1966): Suite sellolle ja pianolle (23")

Maija Hynninen (1977): sello& piano (kantaesitys) (5-7")

Kurt Weill (1900–1950): Sonaatti (1920) (23")

Tapahtuma-ajat: 

  • su 1.11. klo 19

Tapahtumapaikka: 

Temppeliaukion kirkko

Sijaintikunta: 

Helsinki

Käyntiosoite: 

Lutherinkatu 3

Postinumero: 

00100

Postitoimipaikka: 

Helsinki

Tapahtuman lisätiedot: