Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Kirjastokino: Mansikkamaa

Kerava | Keravan kirjasto, Pentinkulma

Ruotsalaisen marjatilallisen tyttären ja puolalaisen marjanpoimijapojan ihastuminen törmää yhteiskunnalliseen todellisuuteen Wiktor Ericssonin elokuvassa, joka esitetään Keravan kirjaston Kirjastokinossa Pentinkulma-salissa tiistaina 3.11. klo 18. Elokuva lämminhenkinen kuvaus nuorten haparoivasta suhteesta, itsensä ja tulevaisuuden etsinnästä.
Dokumentteja ja lyhytelokuvia aiemmin ohjanneen Ericssonin ensimmäinen pitkä fiktio on onnistunut kokonaisuus. Nuoret pääosien esittäjät ovat mainioita löytöjä. He osaavat olla herkkiä ja samalla uhmakkaan tietoisia yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta.
Mansikkamaa on erityisesti nuoriso-elokuva, mutta puhuttelee kokonaisuutensa ja loistonäyttelijöiden ansioista kaikenikäisiä.
Ohjaus: Wiktor Ericsson, Ruotsi 2017, 1 h 33 min. Ikäraja 12 vuotta.
Pentinkulma-saliin otetaan valtakunnallisten koronaohjeiden mukainen määrä katsojia.
Maksuttomia lippuja jaetaan Pentinkulma-salin edessä tuntia ennen näytöksen alkua, 1 lippu/henkilö.
Syksyn Kirjastokino-näytökset tiistaisin klo 18:
15.9.
6.10.
20.10.
3.11.
24.11.
8.12.
15.12.

Tapahtuma-ajat: 

  • ti 3.11. klo 18–19.35

Tapahtumapaikka: 

Keravan kirjasto, Pentinkulma

Sijaintikunta: 

Kerava

Käyntiosoite: 

Paasikivenkatu 12

Postinumero: 

04200

Postitoimipaikka: 

Kerava

Tapahtuman lisätiedot: