Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Joulukonsertti: Kajos-duo

Porvoo | Porvoon pääkirjasto

Kajos-duo esittää tuttuja joululauluja uusin versioin Porvoon pääkirjastossa keskiviikkona 2. joulukuuta klo 17.30.

Kajos on Sini Koskelaisen ja Susanna Syrjäläisen muodostama vahva duo, jossa pohjois- ja itämaiset kaiut, meditatiiviset äänimaisemat ja juurevat rytmit muodostuvat omanlaiseksi ambienssikseen. Yhtye käyttää vaihdellen soittiminaan ihmisääntä, selloa, rumpua, armenialaista duduk-puupuhallinta ja koshi-tuulikelloa sekä rakentaa musiikkiin kerroksellisuutta loopstationin avulla. Porvoon kirjaston konsertissa Kajos esittää suomalaisia, ruotsalaisia ja englanninkielisiä joululauluja, joista he ovat sovittaneet herkkiä, villejä ja uudenlaisia versioita.

Sini Koskelainen on Helsingissä asuva laulaja, säveltäjä ja laulukouluttaja. Työssään hän kehittää kokeellisia ja juurevia laulutekniikoita, joita hän hyödyntää laulussaan, sävellyksissään ja opetusmateriaalissaan. Koskelainen on työskennellyt vuodesta 2012 päätoimisena laulaja-säveltäjänä EMMA-palkitussa Tuuletar-yhtyeessä. Koskelainen on esiintynyt yli 20 eri maassa ja hänen yhtyeensä Tuuletar on tähdittänyt useita kansainvälisiä festivaaleja. Koskelaisen sävellyksiä on käytetty ulkomaisissa tv-sarjoissa kuten meksikolaisessa Netflix-sarjassa Monarca (2019) ja yhdysvaltalaisessa HBO-sarjassa Game of Thrones (2017).

Susanna Syrjäläinen on Sibelius-Akatemiasta vuonna 2017 musiikin maisteriksi valmistunut sellisti. Syrjäläinen toimii freelancemuusikkona erilaisissa kamarimusiikkiyhtyeissä, orkesterimuusikkona, sellonsoitonopettajana, teatterimuusikkona sekä kevyen musiikin yhtyeissä soittaen ja laulaen. Syrjäläinen on esiintynyt useilla eri festivaaleilla ja kuuluu kamarimusiikkifestivaali Elosoiton työryhmään. Hän on tehnyt jousisovituksia artisteille kuten Iisa, Veli ja Sam Shingler.

Konsertti on maksuton ja ikärajaton. Istumapaikkojen määrää on rajoitettu koronasuositusten mukaisesti. Voimme ottaa Kirjakujalle turvavälein vain 25 kuuntelijaa ja suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä. Konserttia voi seurata myös live-striiminä kirjaston Facebookissa: https://www.facebook.com/porvoonkirjasto/live Kajoksen musiikkiin voi tutustua jo etukäteen Soundcloudissa: https://m.soundcloud.com/kajosband

Tapahtuma-ajat: 

  • ke 2.12. klo 17.30–18.30

Tapahtumapaikka: 

Porvoon pääkirjasto

Sijaintikunta: 

Porvoo

Käyntiosoite: 

Papinkatu 20

Postinumero: 

06100

Postitoimipaikka: 

Porvoo

Tapahtuman lisätiedot: